Ei vaalimakkaroita toreilla, ei spontaaneja tapaamisia teltoilla. Ihmiset välttelevät kontakteja, joten esitteiden jakaminen kaupungilla on hieman kyseenalaista. Äänestäjät myös liikkuvat vähemmän.
Monet median haastattelemat sanovat, että perussuomalaiset ovat puolueista taitavimpia saamaan omat viestinsä leviämään sosiaalisessa mediassa. Siellä erottuu, kun osaa kärjistää sanomansa ja herättää vahvoja tunteita.
Comments
Oikean asian puolueessa on terveet taidot tallella, ei se sen kummempi asia ole. Kun tekee jotain tähdellistä, syntyy tuloksia, eikä juoksennella lentokentillä kirkumassa, ”ei natseja Suomeen”